Etusivu
EO 2007 Promootio
Lopputunnelmia

Sunnuntai

Maanantai
Tiistai
Keskiviikko
Torstai
Perjantai



Lehdistötiedote 4.10





Timo Pursio
Jussi Meresmaa
Kai Vesa
Juho Rantalaiho





Ensimmäinen kierros ei mennyt aivan odotusten mukaan

Keskiviikkona pelattiin USDGC -turnauksen ensimmäinen kierros. Sää oli täydellinen, puolipilvistä ja lähes tyyntä. Vasta iltapäivällä tuuli alkoi voimistua ja väylät 13 ja 14 vaikeutuivat huomattavasti. Suomalaiset pelasivat tyydyttävästi ja kaksi pelaajaa suoriutui kierroksesta alle parin. Kai Vesa pelasi tuloksen 65, 3 alle parin ja Jussi Meresmaa 67, yksi alle parin. Toisella kierroksella Kai Vesa pelaa samassa ryhmässä viime vuoden mestarin David Feldbergin kanssa, joka pelasi ensimmäisellä kierroksella tuloksen 65. Ensimmäisen kierroksen huikein suoritus oli Ruotsin 16-vuotiaan Linus Åström:in eagle väyllä 13. [ tulokset ]


Jussi Meresmaa väylällä 5.

Pursiolla kehno avaus
Timo Pursion päivä ei ollut aurinkoinen. Winthrop Gold radalla on todella paljon out-alueita ja ne koituivat Timon kohtaloksi ensimmäisellä kierroksella. Tulos 71, 3 yli parin on Timon tasoiselle pelaajalle huono tulos. Kaksi tupla-bogia, väylillä 9 ja 13, veivät tuloksen yli parin ja kärki on heti 14 heittoa edellä. Toisella kier-roksella Timo lähtee huikeaan takaa-ajoon.


Timo Pursio Winthrop Gold radan väylällä 18.



Väylällä 5, joka on 321 metriä pitkä, pelaaja voi lähestyä suoraan greenille lammen yli. Kuvasa Jussi heittää upean lähestymisen noin sadasta metristä greenille.



Innova Champion perustaja ja pääsuunnittelija Dave Dunipace pelasi Jussin kanssa samassa ryhmässä. Kuvassa Dunipace upottaa birdie-putin Winthrop Gold radan väylällä 3.


Rantalaihon gameplan toimi hienosti
Juho Rantalaiho pelasi tasaisesti ja päätyi tulokseen 72, 4 yli parin. Rock Hill:in Winthrop Gold rata on sen verran haastava että jokainen kierros alle parin on hyvä tulos. Ihannetuloksen alittaminen onkin Rantalaihon tavoite toisella kierroksella.


Ken Climo upottaa upean birdie-putin väylällä 13. Climo pelasi tuloksen 67 eli Kai Vesa pelasi ensimmäisen kierroksen kaksi heittoa paremmin kuin lajin elävä legenda.


Des Reading on USA:n parhaita ammattilaisia naisten sarjassa. Hän pelasi tuloksen 75, 7 yli parin. USDGC -turnauksessa hän pelaa ennakkoluulottamasti parhaiden miesten joukossa.

[ tulokset ]


Teksti ja kuvat: FrisbeeSports / Visa Ruuhinen